Viljakaskaan (Calligypona pellucida f.) aiheuttaman kaurantuhon vaikutus kauran viljelyalaan ja satoihin Suomessa
1959
Mikko Raatikainen | Aulis Tinnilä
Suomen läntisellä rannikkoseudulla viime vuosina esiintyneen Calligypona (Delphacodes) pellucidan aiheuttaman kaurantuhon syraptomit saattavat eri vuosina vaihdella. V. 1957 oli tuhoutuneiden kaurojen väritys heikosti kellanruskea ja versominen vähäinen sekä sato parempi edelliseen vuoteen verrattuna. Tuhoeläintutkimuslaitoksen tutkimusten sekä viljelijöiltä saatujen tietojen mukaan on uusien kaurantuhopaikkojen määrä vuoden 1955 jälkeen vähentynyt ja tuhon voimakkuudessa on vuoden 1955 jälkeen tapahtunut lievenemistä niin, että tuho oli vv. 1957 ja 1958 vaikeasti havaittavaa. Tuhon voimakkuus vaihtelee esiintymisalueellaan samana vuonna melkoisesti, johtuen ilmeisesti viljakaskaan lisääntymis-, säilymis- ja aikuistumispaikkojen määrästä eli etenkin suojaviljaan perustettujen 1.-vuoden heinänurmien osuudesta koko viljakasvialasta. Vuodesta 1955 lähtien tapahtunut tuhon voimakkuuden väheneminen johtunee 1) viljakaskaan populatiotiheydessä tapahtuneesta laskusta ja 2) tuhon ilmenemiseen vaikuttavista ulkoisista tekijöistä mm. kosteudesta ja lämmöstä. Kaurantuhon satoa alentava ja pellon käyttöä muuttava vaikutus ilmenee Pohjanmaan maanviljelysseurojen sekä ko. alueen kirjanpitotilojen sato- ja viljelyalatilastoissa. Österbottens svenska lantbrukssällskap'in alueella oli kauranviljelyala v. 1956 vain 1/6 v. 1954 alasta ja saman alueen kirjanpitotiloilla on kauran viljely lopetettu kokonaan. Viljelijät ovat kauranviljelyn lopetettuaan tai sitä vähennettyään siirtyneet joko seosviljan kautta tai suoraan ohran viljelyyn sekä laajentaneet täyskesantoalaansa. Vuosina 1957 ja -58 saadut hyvät kaurasadot vaikuttanevat kauranviljelyalan palaamiseen lähes ennalleen, ellei voimakasta tuhoa esiinny lähi vuosina. Kaurantuhon esiintymisessä on havaittavissa selvä yleistyminen vuodesta 1948 vuoteen 1955, jonka jälkeen tuho vuoteen 1958 mennessä näyttää melkoisesti lieventyneen ja lähes kadonneen. Kaurantuhon aikaisemmasta esiintymisestä Suomessa vuotta 1948 edeltäneeltä ajalta ei ole tietoja.
اظهر المزيد [+] اقل [-]الكلمات المفتاحية الخاصة بالمكنز الزراعي (أجروفوك)
المعلومات البيبليوغرافية
تم تزويد هذا السجل من قبل Directory of Open Access Journals