Controlling aerobic stability of silage based total mixed rations

Total mixed ration (TMR) is a feeding method for ruminants. Prior to feeding different types of feed ingredients are mixed together to create a uniform moist mass. TMR provides favourable conditions for microbial growth, which can cause rapid spoilage and spontaneous heating of the feed especially during the warm season. Potential negative consequences of the TMR heating are dry matter (DM) losses, reduced feed intake and subsequent reduction in animal production. The objective of this thesis was to explore the factors affecting TMR stability. Silage is normally the most important component of a TMR. The effect of silage stability on TMR stability was evaluated by varying both silage additive and silage DM concentration. The ensiled crops were grass (a mixture of timothy and meadow fescue) and faba bean-wheat and field pea-wheat whole crops. The grass was ensiled at two dry matter levels: 218 (LDM) or 539 (HDM) g kg-1. The whole crops were dominated by legumes as their proportions were 0.84 (faba bean) and 0.89 (pea) and DM was low (173 and 181 g DM kg-1, respectively). Ensiling trials were conducted in 12 L silos. Each silage from the ensiling trials was used to prepare a TMR by adding various concentrate components. Aerobic stability of both the silage and the TMR was measured by following the temperature rise in the feed materials during aerobic exposure. Silage stability was directly linked to TMR stability of the additive treated silages within crop. On the contrary, non-additive treated LDM silage had stability of 13.8 days while the TMR prepared from that silage had a stability of only 10 hours. TMR DM was 590 g kg-1 and 330 g kg-1 for HDM and LDM, respectively. Numerically TMR prepared from HDM silages had 69 hours longer stability than TMR prepared from LDM silages. Conversely, TMR prepared from whole crop legume silages had only 280 g DM kg-1, and yet their stability was relatively good (> 45 hours). It is notable, that silages were introduced into TMR immediately after silo opening without any semi-aerobic feedout phase. The stability of the LDM silages was on average 12 times longer than the stability of the respective TMR. Legume whole crop silages had a stability 1.4 times higher than the respective TMR. The range of the silage additive effect on the TMR stability was 13 hours for faba bean-wheat silages, 30 hours for LDM silages, 57 hours for pea-wheat silages and 82 hours for HDM silages. Preservatives can be added into TMR at the time of mixing to delay the spoilage. Two trials were conducted to explore the effects TMR hygieny and preservative additions. Effects of both liquid and solid preservatives were investigated as a method to delay TMR heating. The hygiene level of TMR was varied by an inclusion (10 % on DM basis) of one-week-old TMR into the mixture, by inclusion of brewers grains (13 % on DM basis) or by the quality of the grass silage (fresh or after aerobic exposure). The preservative added into TMR at the time of mixing improved TMR stability on average by 1.5 to 41 hours depending on the microbial status of the TMR and the application level of the preservative. The effects of chemical stabilizers were larger, when the Control TMR had good stability. Low yeast count (< 3 log10 cfu g-1) of the TMR was related to good stability. A high yeast count (> 5 log10 cfu g-1) and consequent rapid TMR heating may be caused by inoculation in the form of high yeast containing components such as by brewers grains or sometimes by silages. Together with yeasts, also aerobic bacteria may play a role in TMR spoilage, as suggested by the high count of aerobic bacteria (9.8 log10 cfu g-1) in aerobically spoiled silage. Poor hygiene reduced TMR stability by 50 hours. The amount of yeasts, moulds and aerobic bacteria, respectively, were 55, 257 and 126 times higher in TMR containing 26 % spoiled silage (on DM-basis) compared to the TMR prepared from high hygienic quality ingredients. It was concluded that silage additives can manipulate silage and respective TMR aerobic stability. Within additive treated silages there was a strong correlation between silage stability and TMR stability. High dry matter grass silages and TMR prepared from them had good stability in the trial conditions, which may not reflect practical situation on farms where presense of oxygen is more variable during silo filling, during ensiling as well as during feed out potentially causing substantially higher count of aerobic spoiling microbes than in trial silos. Chemical TMR preservatives can improve TMR stability especially effective when the initial number of spoiling organisms is low. Keywords: aerobic stability, hygiene, preservative, spoilage, total mixed ration, yeast

Seosrehuruokinta on märehtijöiden ruokintamenetelmä, jossa erilaiset rehukomponentit sekoitetaan tasaiseksi kosteaksi massaksi ennen rehun jakamista elämille. Seosrehussa olosuhteet mikrobien kasvulle ovat suotuisat. Seosrehun pilaantuminen ja siitä johtuva rehun lämpeneminen voivat tapahtua nopeasti erityisesti lämpimänä vuodenaikana. Seurauksena seosrehun lämpenemisestä ovat ravintoainetappiot, rehun syönnin heikkeneminen ja eläintuotoksen lasku. Tämän väitöstyön tavoitteena oli tutkia seosrehun lämpenemiseen vaikuttavia tekijöitä. Säilörehu on tyypillisesti seosrehun tärkein komponentti. Väitöstyöhön sisältyvissä osakokeissa tutkittiin säilörehun säilöntäaineen ja säilörehun kuiva-ainepitoisuuden vaikutusta seosrehun stabiilisuuteen. Säilörehuja tehtiin timotei-nurminataseoksesta sekä härkäpapuvehnä- ja hernevehnäkokoviljoista. Nurmikasvuston kuiva-ainepitoisuus säilöttäessä oli joko 218 tai 539 g kg-1. Kokoviljoissa palkokasvin osuus oli 0.84 (härkäpapu) ja 0.89 (herne) ja kuiva-ainepitoisuus oli 173 (härkäpapu-vehnä) ja 181 (herne-vehnä) g kg-1. Rehut säilöttiin 12 l siiloihin. Säilöntäjakson jälkeen valmiit säilörehut yhdistettiin väkirehukomponenettien kanssa seosrehuiksi. Sekä säilörehun että siitä valmistetun seosrehun stabiilisuus mitattiin seuraamalla rehunäytteen lämpötilaa aerobisissa olosuhteissa. Yhteys säilörehun ja vastaavan seosrehun aerobisen stabiilisuuden välillä oli suoraviivainen säilöntäaineella tehtyjen rehujen osalta kasvimateriaalikohtaisesti. Sen sijaan, ilman säilöntäainetta tehty märkä nurmisäilörehu oli aerobisesti hyvin stabiilia (stabiilisuus 13.8 vrk), kun taas siitä tehty seosrehu lämpeni jo 10 tunnissa. Nurmisäilörehuista tehtyjen seosrehujen kuiva-ainepitoisuus oli 590 g kg-1 and 330 g kg-1. Numeerisesti stabiilisuus oli kuivemmilla rehulla 69 tuntia pidempi kuin märemmällä seosrehulla. Toisaalta, kokoviljasäilörehuista tehtyjen seosrehujen kuiva-ainepitoisuus oli vain 280 g DM kg-1 ja kuitenkin niiden stabiilisuus oli varsin hyvä (> 45 tuntia). Käytännön tiloilla siilon syöttövaiheen puoliaerobisen vaiheen vaikutusta ei huomioitu näissä laboratoriomittakaan kokeissa, mikä on huomioitava tulosten tulkinnassa. Märän nurmisäilörehun aerobinen stabiilisuus oli 12 kertaa pidempi kuin samasta säilörehusta tehdyn seosrehun stabiilisuus. Kokoviljojen osalta säilörehun aerobinen stabiilisuus oli 1,4-kertainen verrattuna samasta rehusta tehdyn seosrehun stabiilisuuteen. Säilörehun säilöntäainevalinta heijastui seosrehun stabiilisuuteen siten, että vaikutuksen suuruus oli härkäpapuvehnällä 13 tuntia, märällä nurmirehulla 30 tuntia, hernevehnällä 57 tuntia ja pitkälle esikuivatulla nurmirehulla 82 tuntia. Seosrehuun voidaan lisätä säilöntäaineita sekoituksen yhteydessä hidastamaan rehun pilaantumista. Kahdessa kokeessa tutkittiin seosrehun hygieniatason ja säilöntäaineen lisäyksen vaikutusta. Seosrehuun lisättiin sekoitusvaiheessa nestemäistä tai kiinteää säilöntäainetta. Hygienian vaikutusta tutkittiin joko sisällyttämällä seokseen 10 % viikon vanhaa seosrehua, mäskiä (13 % kuiva-aineesta) tai säilörehua, joka oli altistunut aerobiselle pilaantumiselle. Seosrehuun sekoitusvaiheessa lisätty säilöntäaine lisäsi stabiilisuutta 1,5 - 41 tuntia riippuen lähtötilanteen mikrobiologisesta tasosta ja säilöntäaineen käyttömäärästä. Seosrehun stabiilisuus parani säilöntäainelisäyksellä enemmän lähtökohtaisesti stabiililla seoksella verrattuna pilaantumisherkkään seokseen. Seosrehun vähäinen hiivojen määrä (< 3 log10 pmy g-1) oli yhteydessä hyvään stabiilisuuteen. Seosrehun suuri hiivamäärä (> 5 log10 pmy g-1) ja siitä seuraava lämpenemisherkkyys voivat johtua yksittäisen komponentin (esim. mäskin) korkeasta hiivamäärästä tai säilörehun hiivoista. Hiivojen ohella myös aerobiset bakteerit voivat olla osallisia seosrehun lämpenemisessä, esim. aerobisesti pilaantuneessa säilörehussa aerobisten bakteerien määrä oli 9.8 log10 pmy g-1. Huono hygienia lyhensi seosrehun stabiilisuutta 50 tunnilla. Hiivojen, homeiden ja aerobisten bakteerien määrät olivat 55-, 257- ja 126 -kertaiset seosrehussa, jossa oli 26 % pilaantunutta säilörehua kuiva-aineesta verrattuna seosrehuun, jossa kaikki raaka-aineet olivat hyvälaatuisia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että säilörehun säilöntäaineet voivat vaikuttaa sekä säilörehun että siitä tehdyn seosrehun aerobiseen stabiilisuuteen. Säilöntäaineen kera tehdyissä rehuissa yhteys säilörehun ja seosrehun stabiilisuuden välillä oli voimakas. Pitkälle esikuivattun säilörehu ja siitä tehty seosrehu olivat koeolosuhteissa hyvin stabiileja. Tulos ei sellaisenaan heijasta käytännön tilannetta, sillä käytännön maatiloilla rehu altistuu hapelle vaihtelevasti siilon täyttövaiheessa, säilönnän aikana ja varsinkin syöttövaiheessa, jolloin aerobisten pilaajamikrobien määrä on voinut kasvaa huomattaavsti suuremmaksi kuin koesiiloissa. Kemialliset seosrehun stabilointiin tarkoitetut säilöntäaineet voivat parantaa seosrehun stabiilisuutta erityisesti jos ne lisätään rehuun, kun pilaajamikrobien määrä on rehussa alhainen. Avainsanat: aerobinen stabiilisuus, hiivat, hygienia, pilaantuminen, seosrehu, säilöntäaine

ei saavutettava