Replacing grass silage with pea-barley intercrop silage in the feeding of the dairy cow

إنجليزي. The effect of replacing wilted grass silage (GS) with pea-barley intercrop silage (PBS) on feed intake, diet digestibility and milk production was studied with 8 multiparous Ayrshire-cows in a replicated 4 × 4 Latin square experiment. Proportion of PBS was 0 (PBS0), 33 (PBS33), 67 (PBS67) or 100 (PBS100) % of silage dry matter (DM). The DM content was 559 and 255 g kg-1 for GS and PBS. Crude protein content was 131 and 170 g kg-1 DM, respectively. Pea-barley silage was more extensively fermented than GS with total fermentation acid content of 120 vs. 12 g kg-1 DM. Silage was fed for ad libitum intake and supplemented with on the average 13 kg concentrate per day. Silage DM intake was 9.2 (PBS0), 9.7 (PBS33), 9.0 (PBS67) and 7.1 (PBS100) kg per day (Pquadr. < 0.05). The energy corrected milk yield [30.3 (PBS0), 29.8 (PBS33), 30.3 (PBS67), 31.3 (PBS100) kg per day] was not significantly affected by the treatment. Milk protein concentration decreased linearly (P < 0.05) in response to feeding PBS. It is concluded that PBS can replace up to two thirds of wilted, moderate quality GS in the feeding of dairy cows because in this experiment pure pea-barley silage reduced silage intake.

الفنلندية. Tässä tutkimuksessa selvitettiin herneen ja ohran seoskasvustostatehdyn säilörehun vaikutusta lypsylehmien rehun syöntiin, rehun sulavuuteen ja maitotuotokseen. Tutkimuksessa oli mukana kahdeksan ayrshirelehmää, jotka jaettiin koejärjestelyssä kahteen 4 × 4 latinalaiseen neliöön. Herneen ja ohran seoskasvustosta tehdyllä säilörehulla korvattiin 0, 33, 67 tai 100 % säilörehun kuiva-aineesta nurmisäilörehun osuuden vastaavasti vähentyessä. Herne-ohrasäilörehu paalattiin, kun palkojen osuus herneen kuiva-aineesta oli puolet ja ohra oli taikinavaiheen alussa. Herneen osuus seoksen kuiva-aineesta oli 74 %. Nurmisäilörehu oli esikuivattua ensisadon timotei- nurminatarehua. Molemmat rehut tehtiin pyöröpaaleihin AIV2000-liuosta (5 l/tn rehua) käyttäen. Herne-ohrasäilörehussa oli kuiva-ainetta keskimäärin 255 ja nurmisäilörehussa 559 g kilossa. Rehujen pH oli vastaavasti 3,96 ja 5,16. Herne-ohrasäilörehu sisälsi raakavalkuaista keskimäärin 170 ja neutraalidetergenttikuitua 419 g kilossa kuiva-ainetta ja nurmisäilörehu vastaavasti 131 ja 557 g kilossa kuiva-ainetta. Herne-ohrasäilörehu oli pidemmälle käynyttä kuin nurmisäilörehu (käymishappojen kokonaismäärä 120 vs. 12 g kilossa yliopistokuiva-ainetta). Rehuissa oli erittäin vähän voihappoa. Lehmät saivat säilörehua vapaasti. Väkirehuna oli vilja-rypsipohjainen perustäysrehu, jota annettiin 12 kg tai 14,5 kg päivässä. Säilörehun syönti oli eri ruokinnoilla 9,2 (0 %), 9,7 (33 %), 9,0 (67 %) ja 7,1 (100 %) kiloa kuiva-ainetta päivässä. Ruokinta ei vaikuttanut dieetin orgaanisen aineen eikä raakavalkuaisen sulavuuteen. Neutraalidetergenttikuidun sulavuus heikkeni herne-ohrasäilörehun osuuden kasvaessa. Maitotuotos eri ruokinnoilla oli 28,7 (0 %), 28,5 (33 %), 29,5 (67 %) ja 30,3 (100 %) kiloa päivässä. Energiakorjatussa maitotuotoksessa ei ollut merkitsevää eroa eri ruokintojen välillä. Maidon valkuaispitoisuus kuitenkin pieneni herne-ohrasäilörehun osuuden lisääntyessä. Säilörehujen erilainen kuiva-ainepitoisuus ja käymislaatu vaikeuttavat kokeen tulosten tulkintaa. Kuitenkin tämän tutkimuksen mukaan herneen ja ohran seoskasvustosta tehty säilörehu voi korvata kaksi kolmasosaa esikuivatun, sulavuudeltaan keskimääräisen nurmisäilörehun kuiva-aineesta lypsylehmien ruokinnassa vähentämättä säilörehun syöntiä.