Hevosen verihiutalerikastettu plasma (PRP) : erilaisten valmistusmenetelmien kuvaus ja yhden menetelmän verisolukoostumuksen ja siihen vaikuttavien tekijöiden selvittäminen

Verihiutalerikastetun plasman eli PRP:n (platelet rich plasma) käytöstä on tehty lukuisia tutkimuksia hevosten liikuntaelimistön vammojen hoidossa. Tiedossa ei kuitenkaan ole tarkkaa verihiutalepitoisuutta, jolla saataisiin selkeä kliininen vaste kudosten paranemiselle. Tämän takia tutkimustulokset PRP-hoidosta ovat hyvin vaihtelevia. Tutkimukset ovat toisiinsa nähden usein myös vertailukelvottomia, koska PRP:n eri verihiutalepitoisuuksien lisäksi valkosolupitoisuudet vaihtelevat. Hevoslääketieteen kliinisissä tutkimuksissa on usein myös riittämätön otanta ja niistä saattaa puuttua kontrolliryhmä ja sokkouttaminen. Tästä huolimatta PRP-hoitoa käytetään Suomessa useammalla klinikalla ja hoidettavien hevosten määrä on satoja vuodessa. Hevospraktikoilla on mahdollisuus käyttää lukuisia erilaisia PRP:n valmistusmenetelmiä, jotka tuottavat toisiinsa verrattuna vaihtelevasti rikastuneita verisolupitoisuuksia. Markkinoilla on useita erilaisia kaupallisia vaihtoehtoja, mutta pelkällä praktiikan perusvälineistöllä pystytään taloudellisesti valmistamaan käsin verihiutalerikastettua plasmaa. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli kuvata erilaisia PRP:n valmistusmenetelmiä hevosilla sekä tutkia yhdellä käsin suoritettavalla valmistusmenetelmällä tuotetun PRP:n verisolusisältöä. Verisolusisältöä verrattiin yksilökohtaisesti hevosen omaan kokovereen ja samalla tutkittiin, vaikuttivatko potilaan hevostyyppi, ikä tai sukupuoli siihen. Hypoteesina hevostyypin oletettiin vaikuttavan PRP:n verisolupitoisuuksiin, koska lämminveristen ja kylmäveristen kokoveren punasoluarvot poikkeavat toisistaan. Veren solumassasta suurin osa koostuu punasoluista, joiden määrän oletettiin vaikuttavan erotussentrifugoinnin onnistumiseen ja sitä kautta PRP:n verisolupitoisuuksiin. Hevosklinikka Elwet Oy:n PRP-hoitoa saavista potilaista (n = 68) otettiin näyte kokoverestä ja valmistetusta PRP:stä. PRP valmistettiin kahden sentrifugoinnin menetelmällä: erotussentrifugoinnin (500 G, 6,5 min) jälkeen pipetoitiin puolet plasmafraktiosta valkosolukerroksen päältä erotusputkeen, jolle suoritettiin rikastussentrifugointi (800 G, 5 min). Yläosan kirkas plasma poistettiin, ja pohjan sakka homogenisoitiin jäljelle jääneeseen plasmaan. Tämän valmistusmenetelmän PRP:ssä oli keskimääräisesti 1,5-kertaisesti verihiutaleita ja 0,24-kertaisesti valkosoluja alkuperäiseen kokovereen verrattuna. Tutkimuksessa havaittiin kokoveren punasolupitoisuuden vaikuttavan erittäin merkitsevästi useiden eri verisolujen rikastumiseen (p < 0,001). Mitä enemmän kokoveressä oli punasoluja, sitä enemmän eri verisoluja rikastui. Lämmin- ja kylmäveristen välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa PRP:n verisolupitoisuuksissa, eivätkä niiden kokoveren punasolupitoisuudet eronneet tilastollisesti merkitsevästi. Hypoteesin vastaisesti pelkkä hevostyyppi ei vaikuttanut PRP:n verisolupitoisuuksiin, koska niiden kokoveren punasolupitoisuudet vaihtelivat yksilökohtaisesti. Jokaiselta PRP-hoitoa saavalta potilaalta tulisikin määrittää vähintään kokoveren hematokriitti. Sen perusteella voidaan valita tarvittavat sentrifugointivoimat ja -ajat, kun halutaan valmistaa 1,5-kertaisesti verihiutalerikastunutta PRP:tä, jossa on vain vähän valkosoluja. Nämä verisolupitoisuudet toteutuivat tutkimuksessa käytetyllä valmistusmenetelmällä, kun potilaan hematokriitti oli keskimääräisesti 34 %.