Kotimaista valkuaista herneestä -Onko viljelyyn taloudellisia edellytyksiä?

Rehuvalkuaisen omavaraisuus on Suomessa EU:n tapaan alhainen, noin 30 prosenttia. Tärkein kotieläinten valkuaisen lähde on tuontisoija. Suuri osa maailman soijasta tuotetaan nykyisin GMO-lajikkeilla, minkä vuoksi Suomessa käytettävän GMO-vapaan raaka-aineen saatavuus on vaikeutunut. BSE-tauti puolestaan on lisännyt yleisesti kasvivalkuaisen kysyntää. GMO-lajikkeiden ja GMO-vapaiden lajikkeiden erillään pito lisää valkuaistuotannon kustannuksia, mikä yhdessä kasvaneen kysynnän kanssa nostaa kasvivalkuaisen hintaa. Rehuteollisuutemme parhaimpia kotimaisia valkuaisraaka-ainelähteitä ovat kasviöljyteollisuuden sivutuotteina syntyvät rypsipuristeet ja -rouheet. Niiden käyttöä voidaan lisätä vain tuonnin avulla, sillä teollisuudella ei ole kiintiöiden takia mahdollisuuksia viljelyttää kotimaista rypsiä nykyistä enempää. Muista kasveista potentiaalinen kotoisen kasvivalkuaisen lähde on herne, joka soveltuu viljeltäväksi myös pohjoisissa olosuhteissamme. Kotimaista valkuaista herneestä -hankkeessa tutkittiin, missä määrin herneen viljelyä ja rehukäyttöä voitaisiin maassamme lisätä. Tässä raportissa esitettävät taloudelliset analyysit perustuvat hankkeessa tehtyihin viljely- ja ruokintakokeisiin. Kokeiden perusteella laadittiin katetuottolaskelmat sekä kokeiden tulokset yhdistävät lineaariset optimointimallit. Optimointimallien avulla määritettiin, millaisia taloudellisia edellytyksiä herneen viljelyllä sekä sen käytöllä lihasikojen ja broilereiden rehuna on olemassa. Herneen laajamittainen käyttö rehuraaka-aineena edellyttää muutoksia hintasuhteissa. Herneen kilpailukyvyn parantuminen vaatii herneestä maksettavan hinnan nousua ja/tai viljelykustannusten alentamista. Kustannusten alentaminen olisi näistä kahdesta parempi vaihtoehto, sillä sadon arvon huomattava nousu heikentäisi herneen kilpailukykyä ostorehuna suhteessa muihin valkuaisrehuihin. Kustannusten aleneminen lisäisi kiinnostusta tuottaa rehuhernettä myös omaan käyttöön. Herneenviljelyn huomattava kustannustekijä ja siten yksi laajenemisen suurimpia esteitä on sertifioidun siemenen korkea hinta. Käyttäessä sertifioitua siementä herneen siemenkustannus yksinään nousi joinakin koevuosina suuremmaksi kuin saadun sadon arvo. Itse tuotetun siemenen kustannusvaikutus jää tutkimuksessa tehtyjen laskelmien mukaan selvästi pienemmäksi, jolloin viljelyn mahdollisuudet paranevat. Viljelyn laajentuminen edellyttää lisäksi, että tuotetulle sadolle on olemassa ostajia, jotta sadon markkinointi ei muodostu ongelmaksi.

In Finland, as well as in the European Union, the self-sufficiency of fodder protein is low, around 30%. The most important source of protein for livestock is imported soya. Most of the soy bean in the world is produced today with genetically modified (GM) varieties. Thus, the availability of GM-free raw materials used in Finland has decreased. In addition, the bovine spongiform encephalopathy (BSE) has increased the demand of vegetable protein broadly. The separation of GM varieties and GM-free varieties increases the costs of protein production, which together with increased demand raises the price of vegetable protein. Turnip rape cakes and meals are among the best of domestic protein raw material sources in Finnish fodder industry. They are created as by-products of vegetable oil industry. Their use can be increased only with imports, as the industry cannot make more cultivation contracts of domestic turnip rape because of production quotas. Of other plants, a potential source of domestic vegetable protein is pea which can be cultivated also in our northern climate. In the project "Pea as a source of domestic protein," we studied how much one could increase pea cultivation and its fodder use in Finland. The economic analyses presented in this report are founded on the cultivation and feeding experiments performed in the project. Based on these experiments, we drew up profit margin calculations and linear optimisation models which combine the experiment results. By means of the optimisation models, we defined what kind of economic preconditions exist for pea cultivation and its use as fodder for fattening pigs and broiler chicken. The large-scale use of pea as a fodder raw material prerequisites changes in relative prices. Enhancing the competitiveness of pea requires an increase in the price paid of pea and/or lowering cultivation costs. Of these two, the reduction of costs would be preferable, because a considerable rise in the value of harvest would weaken the competitiveness of pea as a purchased fodder relative to other high-protein fodders. A cost reduction would generate more interest in producing fodder pea also for one's own use. The high price of certified seeds is a considerable cost factor in pea cultivation, and thus one of the largest hindrances in increasing cultivation. When using certified pea seeds, the sole cost of seeds raised higher than the value of the harvest in some years during the experiment. According to the calculations made, the cost effect of the seed produced by the farmer himself is considerably lower, in which case the prospects of cultivation are improved. The expansion of cultivation also prerequisites that there are buyers for the harvest; then, there would be no problems with marketing.

v

ok

MTT taloustutkimus