Red clover grown in a mixture with grasses : yield, persistence and dynamics of quality characteristics

Vaikka puna-apilaa on Suomessa tutkittu ajoittain runsaastikin, sen menestymistä viljeltynä vaihtelevissa oloissa eri puolilla maata ei ole selvitetty yhteisen tutkimussuunnitelman puitteissa. Vain virallisia lajikekokeita on suoritettu samanaikaisesti monella koepaikalla. Nyt, kun kiinnostus puna-apilaan on jälleen kasvamassa luonnonmukaisten viljelymenetelmien yleistyessä, tämä tutkimus pyrkii täydentämään tietoa puna-apilan viljelymahdollisuuksista Suomen merkittävillä nurmirehun tuotantoalueilla. Puna-apilan viljelyä seoksena timotein ja nurminadan kanssa tutkittiin neljällä Maatalouden tutkimuskeskuksen koepaikalla, Kasvintuotannon tutkimuslaitoksella Jokioisissa, Pohjois-Savon tutkimusasemalla Maaningalla, Kainuun tutkimusasemalla Sotkamossa ja Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla Ruukissa vuosina 1990-1995. Kokeiden puna-apilalajike oli ruotsalainen Björn kolmella koepaikalla ja ruotsalainen paikallislajike Bjursele Ruukissa. Siemenseoksen kylvömäärä oli 32 kg/ha, josta puna-apilaa 10 kg, timoteitä 10 kg ja nurminataa 12 kg. Kokeiden koejäseniä olivat korjuutapa (heinä-, säilörehu- tai laidunasteen niitto, Sotkamossa vain heinäaste), typpilannoitus keväällä (0, 30, 60 tai 90 kg/ha) ja kasvuston tiheys (riviväli 12,5 tai 25,0 cm). Puna-apila muodosti pääosan Jokioisten ensimmäisen (A) kokeen ensimmäisen vuoden heinä-, säilörehu- ja laidunnurmen sadosta sekä Sotkamon ensimmäisen vuoden heinäsadosta. Myös muiden kokeiden ensimmäisen vuoden puna-apilasadot olivat korkeita, Jokioisten toista (B) koetta lukuunottamatta. Myös Maaningan ja Jokioisten A kokeen toisen vuoden sekä Ruukin kokeiden toisen ja kolmannen vuoden satojen puna-apilapitoisuudet olivat suuria, laidunasteen ensimmäisiä niittoja lukuunottamatta. Lähes poikkeuksetta kevätsadon puna-apilapitoisuus oli pienempi kuin odelman. Tämä johtui puna-apilan nurmiheiniä hitaammasta kasvuun lähdöstä keväällä ja kevään typpilannoituksesta, joka lisäsi heinien kasvua, mutta ei apilan. Puna-apila säilyi parhaiten pohjoisimmalla koepaikalla Ruukissa, missä eri niittokoejäsenten odelman puna-apilapitoisuus saavutti jopa 80 % vielä kolmantena koevuonna. Ruukin kokeiden hyvä kestävyys voi johtua kestävästä Bjursele-lajikkeesta sekä ilmavasta hietamaasta, jolla apilan juuristo ja typpibakteerit viihtyivät hyvin. Maaningan kokeessa hietamaalla odelmasadon puna-apilapitoisuus oli ensimmäisenä vuonna 50-80 % ja toisena vain 20 %-yksikköä pienempi, mutta siellä apila hävisi toisen vuoden jälkeen. Jokioisten jäykältä savelta puna-apila katosi toisen vuoden jälkeen lähes kokonaan, samoin Sotkamon hiesulta. Typpilannoitus pienensi selvästi nurmen apilapitoisuutta. Suurimmat vuotuiset kuiva-ainesadot saatiin heinänurmilta ensimmäisenä korjuuvuonna. Jokioisissa, Maaningalla ja Sotkamossa suurin sato oli 10 t/ha, Ruukissa pari tonnia pienempi. Säilörehunurmien sadot olivat 92-67 % ja laidunnurmien 88-46 % heinänurmien sadoista. Kevään typpilannoitus lisäsi vuotuisia kokonaissatoja lannoitteen määrästä riippuen jopa 38 %. Yleensä typen vaikutus oli sitä selvempi mitä pienempi oli nurmen apilapitoisuus. Tiheään kylvetty kasvusto antoi useimmiten suuremman sadon kuin harva kasvusto. Jokioisten kokeiden satonäytteistä eroteltiin puna-apilan ja heinän osuudet. Kun nämä fraktiot analysoitiin erikseen, saatiin tietoa puna-apilan ja heinien laatueroista. Lämpötilasumman noustessa sadon raakakuitupitoisuuden todettiin suurenevan suoraviivaisesti ja raakavalkuaispitoisuuden pienenevän suoraviivaisesti. Käytettävissä olevilla kaavoilla raakakuitutulokset muunnettiin orgaanisen aineen sulavuuksiksi ja raakavalkuaistulokset raakavalkuaisen sulavuuksiksi. Puna-apilan kevätsadon Ca-pitoisuus pieneni, mutta odelmasadon Ca-pitoisuus suureni kasvuston vanhetessa. Mg-pitoisuus ei muuttunut. Sekä kevätsadon että odelmasadon P-pitoisuus pieneni, samoin odelmasadon K-pitoisuus pieneni kasvun edistyessä. Heinän kevätsadon Ca- ja P-pitoisuudet ja odelmasadon Mg-pitoisuus suurenivat ja kevätsadon K-pitoisuus pieneni kasvun edistyessä. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että puna-apilaa voidaan viljellä menestyksellä myös Pohjois-Suomen nurmiseoksissa, kun viljeltäväksi valitaan näihin oloihin sopiva lajike. Puna-apilan kestävyyteen näyttäisi vaikuttavan pellon maalaji enemmän kuin leveysaste. Hyvin vettä läpäisevä ja tuulettuva maalaji, jolla puna-apilan pääjuuri ja juuristo yleensä pääsee hyvin kehittymään eikä tulvavesi ehkäise juuriston typpibahteerien toimintaa, on tiivistä maalajia parempi.

Red clover (Trifolium pratense L.) was grown in mixtures with timothy and meadow fescue in field experiments at four sites in Finland to broaden knowledge on its potential as a forage crop. The effects of cutting frequency, nitrogen fertilization in the spring and sward density were investigated. Forage yield quality was analyzed using standard methods. Red clover produced well in all swards during the two first seasons. In the third summer the proportion of red clover was greatly diminished except on sandy soil at the northernmost locality (64°40'N) where it remained productive. Linear regression adequately described the dependence of crude fibre content and crude protein content in dry matter of the primary growth and regrowth, both of red clover and grass, on accumulated temperature sum. The contents of P, K, Ca and Mg in clover and grass are given as a function of accumulated temperature to describe their changes during crop growth. The results give new knowledge about possibilities to grow red clover in the northern livestock region of Finland. They proved that soil type is more important for good persistence of red clover than latitude.

v

2003

OK

KVA

Puna-apilan pysyvyys apila-heinänurmessa sekä seosnurmen satoisuus ja laadun muutokset erilaisissa kasvuoloissa