Tenojoen kalastusmatkailu Suomessa : Kalastussäädösten vaikutuksia kalastusmatkailuun

Lohenkalastuskulttuurit muuttuivat, kun Tenojoen saavutettavuus parani ja alueelle kehittyi pikkuhiljaa perinteisen paikallisen lohenkalastuksen oheen myös kalastusmatkailuyrittäjyyttä. Vaikka nykyisin saamelaisiin luontaiselinkeinoihin katsotaan liittyväksi myös lohenkalastusmatkailu, se on kiintiöimättömänä aiheuttanut vastakkaisasetelmaa perinteisen lohenpyynnin kanssa. Kalastuskulttuurien ja säädösten muutoksissa kalastusmatkailijoiden iltaöinen lohensoutu siirtyy päivänvaloon ja on jo nähty sekin päivä, kun Tenon veneestä kalastetaan puutarhajakkaroilla istuen. Vanhimmissa kalastussäännöissä ulkopaikkakuntalaisten kalastusta säädeltiin vain yleisellä tasolla samoin säädöksin kuin paikkakuntalaisten vapakalastusta. Säätely perustui Suomen ja Norjan väliseen kalastussopimukseen ja siihen liittyvään kalastussääntöön, jota muutettiin 8–18 vuoden välein. Säädösten ajantasaistaminen oli lähinnä lupahintojen tarkistamista ja epäselvien kalastustermien selkeyttämistä. Onkiminen muuttui uisteluksi ja edelleen vapa- ja viehekalastukseksi. Vuosina 1979 ja 1989 Tenojoen kalastussopimuksissa oli erillinen 7. artikla, joka oikeutti aluehallintoja tekemään monipuolisempaa vuosittaista säätelyä kalastusmatkailijoille. Säätelymahdollisuus oli voimassa vielä kalastuskaudella 2016. Julkaisussa keskitytään tarkastelemaan, miten eri säädökset ovat vaikuttaneet Tenojoen kalastusmatkailun muuntumiseen. Vai ovatko kalastuksen uudet rajoitukset olleet vain korjausliikkeitä, jotka on kohdistettu kalastusvälineiden tuotekehittelyyn tai jo tapahtuneisiin Tenojokivarren elinkeinomuutoksiin ja yleisemmin vapaa-ajankalastusharrastukseen? Erityyppisten ja -hintaisten kalastuslupien myötä vapaampi rantakalastus yleistyi ja lohensoutajien osuus väheni 1980-luvun 70 %:sta nykyiseen 50 %:iin. Edullisten puolisolupien myötä kalastajissa on viime vuosina ollut 10 % naisia (1980-luvulla 2 %). Kalastusaika on pidentynyt kolmesta neljään vuorokauteen, aktiivisimmilla kalastusmatkailijoilla oli yli 30 kalastuspäivää. Kalastajat ovat ikääntymässä. Vuonna 1985 viidennes kalastajista oli yli 50-vuotiaita ja viime vuosina jo 50 %. Voiko Tenon lohenkalastus juurtua jo 4-vuotiaalle ja säilyä 85-vuotiaaksi, kun kalastusmatkailijoiden ikä on em. vaihteluvälillä? Vai liittyykö tenolainen perinne vain matkantekoon? Suomen puolella tilastoitu 32 000 kalastusvuorokautta ilmensi Tenon ajoittaista ruuhkaa, joka pakkautui heinäkuun ensimmäiselle viikolle. Viikkorauhoituksen jälkeinen maanantai-ilta oli kalastetuin viikonpäivä. Vuonna 2002 ko. päivänä Tenojokivarressa kalasti enimmillään 1 300 kalastusmatkailijaa, paikkakuntalaisten lisäksi. Kalastusmatkailijoiden lohensoutua rajoitettiin 1990-luvulla alku-viikosta siitä syystä, että tunnettiin tarvetta tukea paikallista perinnekalastusta, lohiverkkopyyntejä ja lohen soutupalveluyrittäjyyttä. ”Soutupalvelupakko”-säädös siirsi kuitenkin alkuviikon souturuuhkaa myöhemmille kalastuspäiville tai kalastusmatkailijat siirtyivät rantakalastukseen. Vuoden 1979 kalastussopimuksen yhdeksi neuvottelutavoitteeksi mainittiin ”urheilukalastajien kohtuullinen osuus lohenkalastuksesta”. Aluehallintoviranomaiset Suomessa ja Norjassa ovat säädelleet Teno-Inarijoen kalastusmatkailua monin eri tavoin, mutta vuoteen 2016 mennessä ehdottomia, kalastusta tai lohisaalista koskevia kiintiösäädöksiä ei ollut. Uudella kalastussäännöllä on vuodelle 2017 kiintiöity nimenomaan kalastusmatkailijoiden kalastuspainetta - ei lohisaalista, joten säädösten välitöntä vaikutusta ainakin Tenon kalastusmatkailuyrittäjyyteen on odotettavissa. Tenojoen kalas-tusmatkailu on muuttumassa, ainakin yhdyssanan osat vaihtavat paikkaa, alkaa matkailukalastuksen ajanjakso.

2017