Turkiseläintuotannon fosforikierron mallintaminen

Turkistuotannon aiheuttama vesistökuormitus on valtakunnan tasolla vähäistä, mutta tuotannon keskittyminen pienelle alueelle Pohjanmaalle aiheuttaa alueellisia vesiensuojeluriskejä. Turkiseläinten lannassa on runsaasti fosforia muiden kotieläinten lantaan verrattuna, koska rehun raaka-aineina käytetään luupitoisia teurassivutuotteita, lihaluujauhoa ja rehukalaa. Suurin osa rehun fosforista päätyy lantaan. Tällä hetkellä turkiseläinten ruokinnassa on huomattavaa fosforiyliruokintaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli rakentaa turkistilamalli, jolla eri toimenpiteiden vaikutukset tilan fosforitaseeseen ja sitä kautta kuormituspotentiaaliin voitiin arvioida. Turkistilamallin avulla kuvattiin kolmen eri fosforilähteenä käytetyn rehun raaka-aineen (lihaluujauho LLJ, lihajauho LJ, höyhenjauho HJ) sekä kahden optimointivaihtoehdon (optimointi pienimmän rehunkustannuksen mukaan ja optimointi rehun sisältämän fosforimäärän mukaan) ja pentutuloksen (4, 5, 6) vaikutus esimerkkitilan fosforitaseeseen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin LLJ:n, LJ:n ja HJ:n vaikutus siniketun sonnan määrään kasvatuskautena sekä em. rehuraaka-aineiden vaikutus sonnan kokonaisfosforiin ja sen liukoisuuteen. Rehun koostumus vaikutti kuiva-aineen sulavuuteen, sonnan määrään, sen fosforipitoisuuteen ja fosforin liukoisuuteen. LLJ-rehu sisälsi paljon tuhkaa ja tuhkan sulavuus oli huono, sonnan fosforipitoisuus korkea, ja fosfori oli heikkoliukoista. Tutkimuksen perusteella HJ on turkistuotannon fosforikuormituksen kannalta käytetyistä raaka-aineista paras, sillä sen tuhkapitoisuus oli alhainen, sulavuus hyvä, ja sonnan fosforipitoisuus alhainen. Höyhenjauho myös lisäsi fosforin liukoisuutta sonnassa. Rehun fosforipitoisuuden optimointi laski fosforiylijäämää (sonnan sisältämää fosforimäärää) n. 20% suhteessa pienimmän rehukustannuksen mukaan tehtyyn optimointiin. Fosforioptimointimallissa yhden gramman fosforivähennys 35 rehun kuiva-ainekilossa nosti rehun hintaa 3 snt kg ka-1. Fosforioptimointi paransi fosforin hyväksikäyttöä tilatasolla, mutta nosti lannan sisältämän typen määrää ja heikensi typen hyväksikäyttöä. Fosforioptimointi luonnollisesti vähensi tarvetta viedä lantaa pois tilalta. HJ-rehu sisälsi vähiten fosforia, mutta eniten typpeä, kun taas LLJ-rehu sisälsi eniten fosforia ja vähiten typpeä. Rehun hinta vaihteli tuotantojaksojen välillä, mutta LJ-rehu oli keskimäärin halvinta. HJ-rehun valitseminen vähensi nahkakohtaista fosforiylijäämää. Pentutuloksen paraneminen vähensi simuloinneissa nahkan rehukustannusta, typen ja fosforin ylijäämää nahkaa kohti ja lannan sisältämää typen ja fosforin määrää, koska ravinteiden nahkakohtainen hyväksikäyttö parani. Tutkimuksessa käytetty turkistilamalli on käyttökelpoinen työkalu ravinteiden hyväksikäytön tehostamisessa ja turkistilan fosforitaseen parantamisessa. Mallin avulla rehun fosforipitoisuuden vähentämisen kustannus voidaan laskea. Malli vaatii kuitenkin vielä muokkausta käytettävyyden parantamiseksi. Jatkotutkimuksissa mallia voisi laajentaa kattamaan turkistuotannon fosforitasetta laajemmin kuin tilatasolla.

Nutrient load from fur farming into the environment is marginal in the national level but as fur farms are concentrated in the western part of Finland, fur production poses regional water pollution risks. While feed of fur animals contains slaughter house offals, fish offals, fish, meat and bone meal, the manure contains high amounts of phosphorus. Overfeeding increases the phosphorus content of manure. The aim of the project was to describe the phosphorus (P) cycle on fur farm and build a model in which different practices and factors affecting the cycle could be demonstrated. The factors were: (1) quality of the feed, with three different P containing ingredients (meat bone meal, meat meal, feather meal), (2) two optimisation strategies (the feed costs and the P content of the feed) and (3) breeding result (cubs per artificially inseminated female: 4,5,6). The effects of the different factors on the P balance of the fur farm were estimated with the model. When using P content as a optimisation factor, the feed contained 20 % less P than using feed prize as a optimisation factor. Decreasing one g P kg-1 dry matter increased the feed prise by 3 snt kg-1 dry matter. The P optimisation of the feed as well as improvement in the breeding result decreased the amount of P to be delivered from the farm. The model proved to be a useful tool for describing and improving P utilization of fur farms. The secondary objective of the study was to investigate empirically the effects of dietary meat bone meal, meat meal and feather meal on the amount of manure and the solubility of dietary ash during the growth period of farmed blue foxes. The ingredients of the feed affected the digestibility of the feed, the amount of P and P content in manure, and the solubility of P. To reduce the environmental load of fur farming, it would be ideal to use raw materials in the feed which have low ash content and good digestibility. Our experiment implies that regarding P losses feather meal would be the most suitable raw material.

v

ok

MTT, Tietopalvelut 31600 Jokioinen. Yksikön huom.: MAA, MAP

MAP

Modelling phosphorus cycle in fur animal production