Nurmisäilörehukokeita maatilasiiloissa 1. Rehuarvon muutokset ja säilöntätappiot

Nurmisäilörehun rehuarvon muutoksia ja säilöntätappioita käytännön oloissa tutkittiin Viikin koetilalla vuosina 1970-1973. Säilörehu tehtiin maatilan ohjelman mukaisesti neljään 9 m korkeaan ja 118—346 m3:n vetoiseen betonisiiloon. 1. ja 2. korjuukerran ruoho oli laidun tai säilörehunurmilta, 3. korjuukerran ruoho niittonurmien odelmaa tai säilörehunurmen kolmatta satoa. Pääkasvilajeja olivat nurminata ja timotei. Ruohoa esikuivattiin aina kun sää sen salli, kuivausaika vaihteli 4 tunnista 4 ½ vuorokauteen. Esikuivatun ruohon ka-pitoisuus siiloon ajettaessa oli 14 (sateenkastelema) —76 %, niittotuoreen 13—25 %. Muurahaishappoa lisättiin esikuivattuun 0—0.15 %, sateen kastelemaan esikuivattuun ja niittotuoreeseen 0.30 %. Siilot täytettiin yksi kerrallaan, säästä riippumatta. 3.korjuukerran ruohosta suuri osapantiin entisenrehun päälle, muovikalvo oli välissä. Siiloihin pantiin lähes joka korjuupäivä juuttisäkkejä, joihin oli punnittu tietty määrä ruohoa. Säkkirehun perusteella laskettiin rehuarvon muutokset ja säilöntätappiot. Tulosten käsittelyssä oli 65 säkkiä esikuivattuja ja 22 säkkiä niittotuoreita. Näytteistä määritettiin eri aineosien lisäksi in vitro -sulavuus sekä laskettiin D-arvon ja raakaproteiinipitoisuuden perusteella ME-arvo. Esikuivatussa rehuarvon lasku ja säilöntätappiot olivat merkitsevästi pienemmät kuin niittotuoreessa. Kun omiksi ryhmikseen koottiin 1) sateella siiloon ajatut, 2) ne joihin valui päältä runsaasti mehua, 3) ilman säilöntäainetta säilötyt ja 4) loput, todettiin ryhmien 1—2 ja 3—4 välillä suuria eroja koostumuksen huononemisessa, ME-arvon laskussa ja säilöntätappioissa (P < 0.01—0.001). Päältä valuva mehu oli pahempi kuin korjuu sateella. Suuret ka-tappiot ja rehun energia-arvon lasku liittyivät kiinteästi yhteen. Keskimääräinen orgaanisen aineen in vitro -sulavuuden lasku oli 3.7 % ja ME-arvon lasku 3.5 %. Raakaproteiinipitoisuuteen tappiot vaikuttivat hyvin vähän, koska kuiva-aine- ja proteiinitappiot olivat saman suuruisia. Suuriin tappioihin liittyi rehun heikko laatu. 1. korjuukerran ruoho ja vastaava säilörehu oli sulavuudeltaan ja ME-arvoltaan muita parempaa. Käyminen oli siinä merkitsevästi (P < 0.001) voimakkaampaa kuin 3. korjuun rehussa, vaikka vesipitoisuus oli viimeksi mainitussa korkeampi. Vuosia vertailtaessa säilöntätulokseen vaikutti eniten ruohon kuiva-ainepitoisuus säilöttäessä ja korjuuajan satoisuus. Sadekesän 1972 rehu oli ravintoarvoltaan ja laadultaan muita heikompaa. Ruohon ja vastaavan säilörehun monien aineosien välillä todettiin kiinteitä korrelaatioita, samoin eri koostumusmuutosten ja tappioiden välillä. Säilöntätulosten hajonta osoittautui käytännön säilörehun valmistuksessa huomattavasti suuremmaksi, mitä järjestetyissä koe-oloissa tapahtuu. Yli kolmanneksella näytteistä kuiva-ainetappiot olivat alle 5 % ja kymmenellä prosentilla yli 25 %. Pahimmat virheet säilörehun teossa olivat seuraavat: 1) Sateen sattuessa säilörehun tekoa jatkettiin samaan siiloon, jolloin esikuivatun päälle tuli sateen kastelemaa esikuivattua tai niittotuoretta. 2) Syksyllä pantiin entisen rehun päälle niittotuoretta ruohoa tai peräti naatteja. Saumaamaton muovikalvo oli välissä, mutta se ei estänyt puristemehua valumasta rehuun. Toisaalta, sateen kastelemastakin ruohosta myös lyhyen aikaa esikuivatusta saatiin hyvä tulos silloin, kun se ajettiin siilon pohjalle ja päälle tuli painoksi niin kuivaa ruohoa, ettei siitä valunut mehua.