Animal performance and carcass characteristics of growing Hereford bulls under insulated, uninsulated and outdoor housing conditions in Northern Finland

Inglés. The objective of the present study was to compare the performance of Hereford bulls in an insulated tie-stall, an uninsulated barn and a forest paddock in Northern Finland (Ruukki: 64°44’N, 25°15’E). In November 1999, thirty Hereford bulls (age 6.8±0.5 (mean±SD) months; live weight (LW) 285±35 kg) were divided into six groups of five animals according to their LW and the groups were randomly allotted to one of three treatments: tie-stall in an insulated barn (IB bulls, ten animals in individual stalls), pen in an uninsulated barn (UB bulls, 5 animals per pen, two pens) and forest paddock (PAD bulls, 5 animals per paddock, two paddocks). The experiment ended in October 2000, when the bulls were 18.3±0.5 months of age and 772±51 kg LW. During the entire experiment the live weight gain (LWG) of the UB bulls was 7% higher than that of the IB bulls (1436 vs. 1339 g d-1, p

Finlandés. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kasvatusympäristönvaikutusta hereford-rotuisten lihanautojen kasvuun, rehun syöntiin sekä ruhon laatuun. Koe toteutettiin MTT:n Ruukin toimipisteessä, jonne koe-eläimet (30 sonnivasikkaa) hankittiin Tohmajärven emolehmänavetalta syksyllä 1999. Kasvatuskokeen alkaessa eläimet olivat keskimäärin 6,8 kuukauden ikäisiä ja painoivat 285 kg. Kokeen alkaessa sonnit ryhmiteltiin elopainon perusteella kuuteen koeryhmään, joista kaksi (kummassakin 5 eläintä) sijoitettiin lämpimään parsinavettaan. Kaksi koeryhmää (5 eläintä/ryhmä) siirrettiin eristämättömään pihattoon, jossa ne sijoitettiin kahteen ryhmäkarsinaan. Kaksi viiden eläimen ryhmää sijoitettiin metsätarhaan vierekkäisiin aitauksiin. Parsinavetassa parsien etuosa oli kiinteää betonilattiaa ja takaosa metalliritilää. Parsissa ei käytetty kuiviketta. Eristämätön pihatto oli kolmiseinäinen rakennus, jossa karsina-alue muodostui lantakäytävästä ja kuivikepohjasta. Karsinassa oli tilaa 6,4 m2 eläintä kohti. Karsinan etuosassa sijaitsevalla ruokintapöydällä oli syöntitilaa 80 cm eläintä kohti. Kuivikepohjan päälle syntyvää makuualuetta kuivitettiin silputulla oljella tarpeen mukaan. Kuivikepohja tyhjennettiin säännöllisesti, samoin kuin lantakäytävälle kertynyt lanta. Metsätarha-alue oli nuorta sekametsää, joka jaettiin väliaidalla puoliksi kahdelle ryhmälle. Eläintä kohden tilaa oli 0,1 ha. Tarhaan rakennettiin pulpettikattoinen, kolmiseinäinen suojarakennus, joka puolitettiin väliseinän avulla kahden koeryhmän käyttöön. Rakennuksen takaosaan muotoiltiin hiekasta vinokuivikepohja, jonka päälle syntyvä makuuala oli kooltaan 3,2 m2 eläintä kohti. Makuualustaa käytettiin kestokuivikepohjan tavoin niin, että tarpeen mukaan makuupohjalle lisättiin silputtua olkea. Suojarakennuksen edessä sijaitsevan betonipohjaisen ruokinta-alueen etuosassa sijaitsevalla ruokintapöydällä oli syöntitilaa 100 cm eläintä kohti. Sonneja ruokittiin vapaasti seosrehulla, jonka kuiva-ainemäärästä 50% koostui esikuivatusta nurmisäilörehusta ja 50% kuivana litistetystä ohrasta. Rehua jaettiin kaksi kertaa päivässä, ja ruokinnassa huolehdittiin myös eläinten kivennäisaineiden sekä vitamiinien tarpeesta. Puhdasta juomavettä eläimet saivat vapaasti. Koe päättyi lokakuussa 2000, jolloin sonnit olivat keskimäärin 18,3 kuukauden ikäisiä ja painoivat 772 kg. Koko koeajalle laskettu päiväkasvu oli eristämättömässä pihatossa 7% suurempi kuin parsinavetassa (1436 vs. 1339 g d-1, p