Hormonilihariita EU:n ja USA:n välillä - SPS-sopimuksen merkitys vapautuvassa maailmankaupassa

EU ja USA ajautuivat 1980-luvun alussa eri linjoille hormonien käytöstä naudanlihantuotannossa. Kun EU kielsi hormonilihan tuottamisen ja tuonnin 1980-luvun alussa, Yhdysvallat syytti sitä kansainvälisen kaupan estämisestä. EU perusteli tuontikieltoa hormonilihan vaarallisuudella terveydelle, kun taas USA:ssa hormoneja pidettiin turvallisina naudan kasvuntehosteina. Erimielisyys kärjistyi noin kolme vuotta sitten, kun Maailman kauppajärjestön WTO:n riitojenratkaisuelin alkoi käsitellä riitaa. Reilun kahden vuoden pohdinnan jälkeen riita päättyi EU:n tappioksi. Hormonilihan tuontikielto määrättiin purettavaksi, koska EU:n tieteelliset perusteet kaupan estämiseksi katsottiin riittämättömiksi. EU:ssa hormonilihaa on vastustettu ihmiselle aiheutuvien haitallisten terveysvaikutusten, mm. syöpäriskin vuoksi. Näin ollen EU vetosi kansainväliseen kasvin- ja terveydensuojelusopimukseen (SPS-sopimus) perustellakseen hormonilihan tuontikieltoa. SPS-sopimuksen tarkoituksena on suojella ihmisten, kasvien ja eläinten terveyttä esimerkiksi tuholaisilta, taudinkantajilta ja saastuneelta ruokaerältä. SPS-sopimuksessa määrätään kansainväliset standardit, joiden mukaan suojelutaso asetetaan ja tuontia voidaan estää. Mikäli kansainväliset standardit katsotaan kuitenkin riittämättömäksi, toisena mahdollisuutena on tehdä ns. riskinarviointi, jossa osoitetaan elintarvikkeen riski ihmisten, kasvien tai eläinten terveydelle. Maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa (MTTL) valmistuneessa tutkimuksessa on kuvattu tähän mennessä merkittävimmän SPS-riidan vaiheita. Tutkija Meri Virolaisen tutkimuksen mukaan EU on toiminut riidassa kuluttajien toiveiden mukaisesti. Tutkimus vahvistaa sen, että riskinarviointi on terveysperusteisissa riidoissa ensiarvoisen tärkeää. USA ja EU neuvottelivat hormonilihan tuontikiellon purkamisesta 1990-luvun puolivälissä. USA vaati EU:lta tieteellistä näyttöä hormonilihan riskeistä, mutta EU:lla ei ollut esittää riskinarviointia hormonilihasta. Koska asiaa ei saatu neuvotteluteitse sovittua, se eteni WTO:n riitojenratkaisuelimen puitavaksi. Riitojenratkaisuelin vaati EU:ta purkamaan vientikiellon. Tieteellisten todisteiden puutteellisuus aiheutti sen, että EU:n tappio oli itse asiassa jo ennen riidan käsittelyä melko varmaa. Riskinarvioinnin puutteellisuutta voi hieman ihmetellä, sillä riita ei tullut EU:lle yllätyksenä, ja riskinarvioinnin välttämättömyys tiedettiin. EU tosin aloitti tieteellisten todisteiden keräämisen heti tappion jälkeen, mutta tutkimukset valmistuvat vasta ensi vuonna. EU:n tuontikiellon purku oli WTO:n riitojenratkaisuelimen mukaan tapahduttava 13.5.1999 mennessä. EU ei kuitenkaan purkanut tuontikieltoa, ja Yhdysvallat toteuttanee uhkaamansa rangaistustullit keräämällä joiltakin EU:n vientituotteilta ylimääräisiä tulleja. Näin EU on jatkanut 1980-luvun alussa valitsemallaan linjalla, eli painostuksesta huolimatta EU on estänyt hormonilihan pääsyn markkinoilleen. Tässä se on noudattanut eurooppalaisten kuluttajien enemmistön tahtoa. Samalla EU rahoittaa tutkimuksia, joissa selvitetään hormonilihan terveysvaikutuksia.

The Uruguay Round Agreement on agriculture included a commitment to reduce domestic support and export subsidies, and to open up markets. In addition, there was an agreement on sanitary and phytosanitary (SPS) measures to ensure that food is safe for consumers, and to prevent the spread of diseases among animals and plants. The aim of this agreement is to permit WTO-members to take sanitary and phytosanitary measures necessary to protect human, animal or plant life or health, and, on the other hand, to prevent misappropriation of this agreement. The sanitary and phytosanitary measures taken must be based on international standards, but stricter measures may be maintained if there is a scientific justification based on a risk assessment. Members should, however, minimise the negative effects of such measures on trade. The objective of this study is to analyse whether the EU and Finland can uphold their rigid protection standards the in future and to evaluate the importance of the SPS-agreement in general. The study examines the economic background and the effects of setting quality standards. The application of the SPS-agreement is analysed by using the beef hormone dispute between the U.S and the EU as an example. The EU has prohibited beef hormone production and import since 1981. There has been disagreements between the U.S and the EU on whether the SPS restrictions by the EU were being employed to ensure that food is safe or to prohibit international trade. The U.S fought vigorously for years to remove the ban, but no apparent progress was made. Finally, the WTO dispute settlement body established a panel in 1996 to solve the dispute. After two years of consideration, the EU lost the case, and it was given a 15 month period to bring its measures into conformity with its obligation under the SPS-agreement. This study shows that the SPS-agreement does not prevent WTO-members from upholding high protection standards which are based on scientific evidence and a risk assessment. The SPS-agreement does not necessarily require the EU or any other WTO-member to harmonise their measures with international standards. With respect to beef hormone dispute, the EU import prohibition was not based on a risk assessment and therefore it was inconsistent with the SPS-agreement. The agreement is based on clearly-defined standards. However, the risk assessment has become a major problem in the application of the agreement because the methods of showing a risk are unfamiliar for most countries. Therefore, the agreement still leaves scope for interpretation in each individual case.

v

ok

MTT Taloustutkimus

Beef hormone dispute between the U.S and the EU - the importance of the SPS-agreement in the liberalised word economy