Influence of changes in crop cultivation areas on pollen contents of honey (Research Note)

anglais. Pollen counts were done on honey collected by a Finnish honey corporation in late summer 1997 from the entire beekeeping area of Finland. The most common pollen type was Brassicaceae pollen, which was represented by 60% of the grains counted. It was followed by Salix spp. (10%), Trifolium repens + T. hybridum (10%) and T. pratense + T. medium (6.5%) species. Pollen grains of Phacelia spp, Filipendula ulmaria, Apiaceae, Sorbus aucuparia, Malus domestica, and Rubus idaeus were also numerous. These pollen types constituted 96% of all the pollen examined. These results and those of the earlier pollen counts in Finland were compared with the cultivation areas of the most important nectariferous crops. In the 1930s white clover was the most important honey source in Finland and its pollen was very dominant in honey. Since the 1950s oilseed crops have been grown in increasing rates and pure timothy-meadow fescue pastures and hay stands with heavy N applications have decreased the share of Trifolium species. The proportion of Brassicaceae pollen has continuously increased with the increase of the growing area of turnip rape Brassica rapa ssp. oleifera and rape, B. napus ssp. oleifera. At the same time the proportion of T. repens + T. hybridum pollen has decreased so that their mutual relationships are now reversed compared to the beginning of the 1960s. Changes in land use were thus very clearly to be seen in the pollen content of honey.;

finnois. Syksyllä 1997 otettiin hunajanäytteet viidestä Oy Hunajayhtymä Ab:n 50 000 litran vetoisesta säiliöstä, joihin oli vastaanotettu hunajaa mehiläishoitajilta ympäri maata.Näytteistä tehtiin siitepölymääritykset ja tuloksia verrattiin aikaisemmin Suomessa tehtyjen siitepölymääritysten tuloksiin ja tärkeimpien mehiläiskasvien viljelypinta-aloissa tapahtuneisiin muutoksiin. Yleisin siitepölylaji oli ristikukkaiskasvien siitepöly, jonka osuus oli 60 % kaikista lasketuista siitepölyistä. Seuraavina olivat pajut (10 %), valko- ja alsikeapila (10 %) sekä puna- ja metsäapila, 6,5 %. Hunajakukan, mesiangervon ja muiden sarjakukkaisten, pihlajan, omenan ja vatun siitepölyjä esiintyi myöskin melko lukuisasti. Yhteensä näiden siitepölylajien osuus oli yli 96 % koko aineistosta. Varhaisimmat hunajan siitepölymääritykset maassamme ovat 1930-luvun lopulta. Valkoapila oli silloin tärkein hunajakasvi ja sen siitepöly hunajassa oli dominoiva. 1950-luvulta lähtien ristikukkaisten öljykasvien viljely yleistyi. Samanaikaisesti nurmet muuttuivat heinävaltaisiksi ja apilan osuus väheni. Rypsin ja rapsin viljelyn lisääntyessä ristikukkaissiitepölyn osuus hunajassa on jatkuvasti lisääntynyt ja apiloiden vähentynyt. Suomalaisen hunajan siitepölykoostumus on tärkeimpien lajien osalta näin muuttunut aikaisempaan verrattuna täysin päinvastaiseksi. Vaikka siitepölysisältö yksin ei ole luotettava hunajan botaanisen alkuperän mittari, tärkeimpien mehiläiskasvien viljelyaloissa tapahtuneet muutokset heijastuivat erittäin selvästi hunajaan.