Seleenityöryhmän raportti 2011

Ympäristöolosuhteiden vuoksi liukoisen seleenin määrä Suomen viljelymaissa on pieni. Vain noin 4 % maaperän kokonaisseleenistä on kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Tämän vuoksi kotimaisten elintarvikkeiden ja rehujen seleenipitoisuudet olivat pieniä. Kotieläinten ja väestön seleenisaannin turvaamiseksi seleenin lisääminen lannoitteisiin natriumselenaattina aloitettiin vuonna 1984. Kasvit ottavat selenaattia maaperästä muuttaen sen orgaanisiksi seleeniyhdisteiksi. Näitä orgaanisia seleeniyhdisteitä ihmiset ja eläimet pystyvät hyödyntämään tehokkaammin kuin seleenin epäorgaanisia muotoja. Suomen olosuhteissa toimenpide on osoittautunut tehokkaaksi, turvalliseksi ja edulliseksi keinoksi vaikuttaa kotieläinten ja väestön seleenisaantiin. Rehujen korkeampi seleenipitoisuus on osaltaan vähentänyt seleenipuutostautien esiintymistä naudoilla ja sioilla. Seleenilannoitustasoa on muutettu kolme kertaa vuosina 1990, 1998 ja 2007. Vuonna 2007 lannoitteiden seleenipitoisuutta nostettiin kymmenestä viiteentoista mg kg-1, koska elintarvikkeiden, rehujen ja seerumin seleenipitoisuuksissa sekä väestön keskimääräisessä seleenisaannissa havaittiin laskeva trendi. Tähän on vaikuttanut lannoitteiden käytön väheneminen. Muutos on nostanut rehujen, elintarvikkeiden seleenipitoisuuksia ja sitä kautta väestön seleenin saantia. Seerumin seleenipitoisuus on 2000-luvulla ollut keskimäärin 1,4 µmol/l, mikä on 60 % suurempi kuin mitä oli ennen lannoitteiden seleenilisäystä vuonna 1984.. Muuhun Eurooppaan verrattuna seerumin seleenipitoisuus on korkeammalla tasolla. Väestön keskimääräinen seleeninsaanti Suomessa on ollut viime vuosina tasolla n. 0,08 mg/vrk/10 MJ, mikä vastaa hyvin koti- ja ulkomaisia suosituksia. 2000-luvulla keskimääräisessä seleeninsaannissa oli laskeva trendi aina vuoteen 2008 asti. Tästä syystä seleenin määrää lannoitteissa nostettiin kymmenestä viiteentoista mg kg-1 vuonna 2007, mikä nosti seleenin saantia noin 20 %. Tärkeimmät seleenin lähteet ovat maito ja liha, joista saadaan n. 70 % päivittäisestä seleenistä. Liian korkea pitkäaikainen seleeninsaanti on erittäin epätodennäköistä millään ruokavaliolla

The mean total selenium content of Finnish agricultural soils is 0,2 mg ka-1, but only about 4% of it is available to plants. Consequently the selenium content of domestic agricultural products has been naturally low. In Finland the Ministry of Agriculture and Forestry made a decision in 1984 to supplement compound fertilizers with sodium selenate. Plants convert the inorganic selenium into organic forms, which are more efficiently utilized by humans and animals. The goal was to increase the selenium intake of the population and domestic animals. The selenium fertilization increased the selenium content of domestic foods and feeds significantly and the average daily selenium intake of humans reached the level of 0.11-0.12 mg/day at the energy level of 10 MJ in 1988-1990. This was also seen as higher serum and blood selenium status of humans. Since 1984 the selenium content of fertilizers has been revised three times (1990, 1998, 2007). The latest amendment was necessary due the decreasing use of fertilizers. The revision in 2007 from 10 to 15 mg kg-1 fertilizer has slightly increased the selenium contented of foods and feeds. The average daily selenium intake is stabilised to the level of 0,08 mg/day at the energy level of 10 MJ. The selenium intake meets well the recommendations and is considered adequate and safe level. Excessive selenium intake from any type of diet is not probable. The most important sources of selenium are milk and meat which contribute about 70 % of the total selenium intake. The average serum selenium content have been at the level of 1.4 mmol l-1 during the 2000. The present level is about 60% higher than before the selenium fertilization and among highest in Europe. The selenium supplementation of fertilizers has been an effective, safe and economical way to increase the selenium intake of humans and domestic animals. The system can be controlled by systematic follow-up study focused to main agricultural products and human serum levels.

I Finland har man sedan 1984 tillsatt selen i gödsel i syfte att säkra selenintaget för både husdjur och befolkningen. Selenberikade gödslet har klart höjt selenkoncentrationen av inhemska födoämnen och foder. Förhöjningen syntes redan under växtperioden 1985 då de selenberikade gödslen togs för första gången i bruk. Mängden selen i gödsel har ändrats 3 gånger sedan 1984, dvs. 1990, 1998 och 2007. Den senaste ändringens verkan på selenhalterna framgår först under växtperioden 2008. Selenhalten av gödseln höjdes från 6 till 10 mg/kg år 1998 för att födoämnens selenhalter och selenintaget hade klart minskat. Detta berodde på ändringen av selenmängden i gödsel från 16 till 6 mg/kg år 1990 och den minskande användningen av gödsel. Förändringen år 1998 föranledde till att selenhalterna av foder, basfödoämnen och humant blod steg från 1999 till 2002 med 20-50%. Förändringen var inte beståndig och halterna har minskat i takt med den minskande gödselförbrukningen. Befolkningens selenintag har under de senaste åren uppnått nivån 0,065 mg/ dag/10 MJ. Intaget har minskat från 2000-talets början med c. 20%. Selenintaget är ännu tillfredställande och tryggt och möter kraven av kostrekommendationerna för selen. De viktigaste selenkällorna är mjölk och kött vilka svarar för 70% av det dagliga selenet. Under finska förhållanden har selenberikningen av gödsel med natriumselenat visat sig vara ett effektivt, säkert och ekonomiskt sätt att påverka selenintaget av både husdjur och människor. Systemet är kontrollerbart planmässigt och noggrant med hjälp av det på selen inriktade programmet.

v

ok