Feeding of high producing dairy cows according to rumen undegradable protein requirements in grass silage based diet | Korkeatuottoisten lypsylehmien ruokinta pötsissä hajoamattoman rehuvalkuaisen mukaan nurmisäilörehuun perustuvalla ruokinnalla

英语. The experiment was performed with 21 Ayshire cows 4—16 weeks post calving. Cows received restricted amounts (according to calculated intake) of unwilted grass silage, preserved with a mixture of acetic acid and formalin and two kilograms of hay/cow/day. A concentrate mixture including dried and propionic acid treated barley and oats together with a mineral-vitamin mixture was given 0.3 kg/kg FCM. During the standardization period (2 weeks) protein feeding of the cows was performed according to the DCP requirements and the diet was supplemented with soybean meal if necessary. For the adaptation period (3 weeks) and the comparison period (8 weeks) the cows were divided in 3 equal groups of 7 cows (G1, G2, G3). G 1 had no protein supplement in the diet. The diets of G 2 and G 3 were supplemented correspondingly either with rapeseed meal or formaldehyde treated urea on the basis of the UDP (undegradable feed protein) requirements (G2) and the DCP requirements (G3) of the cows. Efficient protein degradabilities in the total diets during the comparison period varied from 77 to 85 % when the determinations were made with the nylon bag technique. The highest degradabilities were found for the diet of G3 and the lowest for G 2. Significantly (P < 0.05, 0.01) the highest yields of FCM and milk protein were recorded for Group2 (G2) in which the cows received protein supplement according to their UDP requirements. Using a factorial approach, conversion of protein absorbable in the small intestine to milk protein was calculated to be 66.5 ± 0.8 % when all the cows in three groups were taken into account.

芬兰. Tutkimus suoritettiin 21 Ayrshire-lehmällä, jotka tulivat kokeeseen keskimäärin 4 viikkoa poikimisen jälkeen. Kokeen kestoaika oli 13 viikkoa, josta2 viikkoa oli vakiointikautta ja 3 sekä 8 viikkoa vastaavasti siirtoja vertailukautta. Lehmät saivat perusväkirehuseosta (kuivattua tai propionihapolla säilöttyä ohraa tai kauraa sekä kivennäisseosta) 0,3 kg/4 %-maitokilo sekä 2,0 kiloa heinää/ lehmä/d. Säilörehua lehmille annettiin lasketun syöntikyvyn mukaan. Vakiointikaudella lehmien ruokintaa täydennettiin tarvittaessa soijarouheella ja täydennystarve arvioitiin lehmien sulavan raakavalkuaistarpeen perusteella. Vakiointikauden jälkeen lehmät jaettiin kolmeen (R1, R2, R3) seitsemän lehmän ryhmään, joista R1 ei saanut vertailukaudella valkuaistäydennystä, mutta R2:n ja R3:n ruokintaa täydennettiin vastaavasti rypsirouheella tai formaldehydiurealla. Valkuaistäydennyksen tarve R2:lle laskettiin lehmien pötsissä hajoamattoman rehuproteiinin tarpeen mukaan ja R3:lle sulavan raakavalkuaistarpeen mukaan. Ryhmän 2 lehmien 4%-maitotuotos ja valkuaistuotos olivat merkitsevästi (P < 0,05, 0,01) suurimmat vertailukauden aikana. Faktoriaalista laskentatekniikkaa käyttäen lehmien ohutsuolesta imeytyvän proteiinin hyväksikäyttö maidon proteiinin muodostukseen oli 66,5 ± 0,8 %. Eri ruokintojen välillä ei tässä suhteessa ollut selviä eroja.