Luunmurtumat suomalaisilla lemmikkikaneilla

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosien 2006 ja 2018 välisenä aikana kaneilla todettuja murtumia, murtumille altistavia tekijöitä ja käytettyjä hoitomuotoja. Yhtenä mielenkiinnon kohteena oli tutkia, miten ikä vaikuttaa kanin murtumien esiintyvyyteen ja todetaanko vanhemmilla kaneilla enemmän patologisia murtumia esimerkiksi luun haurastumisesta johtuen. Tutkimuksen tuloksia vertaillaan myös muiden eläinlajien (koira, kissa, hevonen, laama ja alpakka) vastaaviin tutkimuksiin. Tutkimuksessa kartoitettiin Yliopistollisen Pieneläinsairaalan tietokannasta vuosina 2006-2018 käyneet kanit, joilla on eläinlääkärin vastaanotolla todettu jokin murtuma. Potilastietokannasta löydettiin yhteensä 48 tutkimukseen soveltuvaa potilasta. Potilaiden perustiedot ja tiedot jatkohoidosta kerättiin ylös ja mahdollisista röntgenkuvista määritettiin tarkemmin murtuman tyyppi. Röntgenkuva oli otettu 20 potilaalta. Murtumapotilaista 53,3 % olivat alle kolmevuotiaita murtumapotilaiden keski-iän ollessa 3,6 vuotta. Erityisesti olka-, reisi- ja lantioluiden murtumia esiintyi myös vanhemmilla kaneilla, ja näiden keski-iät vaihtelivat 5,2-6,3 ikävuoden välillä. Potilaista 63,0% oli uroksia. Selkeä poikkeus muuten urosvaltaiseen sukupuolijakaumaan oli lantion murtumat, sillä kaikki viisi lantionmurtumaa olivat naaraskaneilla. Tutkimuksessa havaittiin, että kaneilla oli selkeästi eniten murtumia raajoissa. Takajaloissa murtumia todettiin 2,5 kertaa enemmän kuin etujaloissa. Yleisimmät murtuman sijainnit olivat reisiluu (35,4 %), kyynärluu (16,7 %), sääriluu (14,6 %) ja lantio (10,4 %). Kirjallisuuden mukaan selkärangan murtumat ovat yksi yleisimmistä kanien murtumista, mutta tutkimuksessamme oli vain yhdellä potilaalla selkärangan murtumia. Tämä selittyy todennäköisesti sillä, että potilastietokannasta löytyi tutkimuksen aikaväliltä useita kaneja, jotka oli tuotu takajalkojen halvaantumisen takia, eli sopisivat anamnestisesti selkärangan murtumapotilaaksi, mutta yhdellekään ei tehty jatkotutkimuksia diagnoosin saamiseksi. Murtumaan johtaneet tapahtumat eivät olleet tiedossa 37,5 %:lla potilaista. Kun murtuman syy oli tiedossa, yleisin syy oli kanin käsittelyn aikainen tapaturma (35,4 %). Tyypillisin tapaturma johtui siitä, että kani oli päässyt hyppäämään tai putoamaan sylistä. Tämän tiedon valossa merkittävä tekijä kanien murtumien ennaltaehkäisyssä olisi ihmisten riittävä opastaminen kanin oikeaoppisesta käsittelystä. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti luun rakenne ja fysiologia yleisellä tasolla sekä kanien luuston anatomiset erityispiirteet. Kirjallisuuskatsauksessa vertaillaan eri diagnostisen kuvantamisen menetelmiä kanien murtumien diagnostiikassa, erilaisia murtuman hoitovaihtoehtoja sekä minkälaisia erityispiirteitä kanien murtumien hoidossa on otettava huomioon niin klinikalla kuin kotona.